Hertan ja Helmin blogi

Näiltä sivuilta voi lukea Hertan (Celesterling Element of Fun) ja Helmin (Celesterling Just For Fun) puuhasteluista agilityn ja tokon parissa tai ylipäänsä kaikenlaisesta villamaisesta hupeloinnista, jota nämä puudelit harrastavat!

Oikeassa reunassa olevasta linkistä pääset Hertan ja Helmin kotisivuille, josta löytyy kuvia ja muuta sälää! Toisesta linkistä pääsee tutkailemaan kuulumisia Hertan pentuajoilta ja Hertan toilailuja kevääseen 2009 asti.



keskiviikko, 15. kesäkuuta 2011

Allergeenin metsästystä

Hertalla alkoi kevään mittaan oireilla tassun pohjat ja takapuoli punoittaa. Saatiin erinäisiä voiteita ja desinfiointishampoita eläinlääkäriltä, mutta ne eivät tuoneet oireisiin kuin hetkellistä helpotusta. Kesäkuun puolivälissä kävimme Espoon Eläinsairaalassa Maija Räihän pakeilla ja epäilys nyt on, että oireet aiheutuvat jostakin ruoka-aineesta. Jotta kyseinen ruoka-aine saadaan selville, Hertta on seuraavat pari kuukautta tiukalla eliminaatiodieetilla. Ruokavalio koostuu Virbacin nappulasta, joka on tähän dieettiin tarkoitettu sekä yhdestä proteiini- ja yhdestä hiilihydraattilähteestä. Näiden pitää olla jotain sellaista, mitä Hertta ei ole aiemmin syönyt. Päädyin syöttämään Hertalle seuraavat pari kuukautta hirveä ja perunaa. Kaikeksi onneksi Hertta on ottanut hirven syönnin ilolla vastaan, toivottavasti kyllästyminen ei tule liian nopeasti vastaan. Helmi saa jatkaa normiruokavaliollaan, täytyy vain vahtia kaikki ruoka-ajat, ettei Hertta pääse viimeistelemään Helmin ruokakuppia. Parin kuukauden päästä voidaan sitten lisätä vähitellen vanhoja ruoka-aineita yksi kerrallaan takaisin Hertan ruokavalioon ja tarkkailla, mistä oireet taas palautuvat.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti